Joensuu

Joensuun toimintayksikkö

Javascript is required to view this map.

Joensuun toimintayksikkö tarjoaa tuetun asumisen palvelua ja asumisvalmennusta  joensuulaisille ja lähikuntalaisille mielenterveyskuntoutujille.

Palvelukokonaisuus muodostuu kotikäynneistä, puhelintuesta ja ryhmätoiminnoista tai asumisvalmennuksesta.

Toimintayksikkö sijaitsee Joensuun keskustassa palvelujen äärellä.

Henkilökunta työskentelee pääsääntöisesti arkisin klo 8-16 välillä, sovitun määräajan myös muuna aikana esim. ilta-aikaan tai viikonloppuna.

Tuettu asuminen

Tuetussa asumisessa asiakkaat asuvat eri puolilla toiminta-aluetta omissa kodeissaan. Palvelut ovat pääsääntöisesti saatavilla arkipäivisin. Asiakkaan kotona tapahtuvassa palvelussa lähtökohtana on asiakkaan arvojen, aikataulujen ja kodin kunnioittaminen. Asumispalvelutyö on asiakkaan asumisen ja elämänhallinnan tukemista, ohjausta ja avustamista yksilöllisten tarpeiden ja asiakkaan kanssa tehdyn asumispalvelusuunnitelman mukaan (päivittäiset toiminnat, kodinhoito, asiointi, terveyden ylläpitäminen, sosiaaliset suhteet ja vapaa-ajan vietto). Tuetussa asumisessa asiakkaiden palveluun kuuluu myös ryhmätoiminta, johon asiakas tarpeensa mukaan osallistuu. Tuetussa asumisessa asiakkaalla on mahdollisuus ASPA:n puhelinpäivystyksen palveluun niinä aikoina, kun toimintayksikön oma henkilöstö ei ole paikalla.

Asumisvalmennus

Asumisvalmennus on yksilöllinen, ennalta suunniteltu ja tavoitteellinen jakso. Suunnitelma tehdään yhdessä asiakkaan kanssa. Asumisvalmennuksen tarkoituksena on arkielämässä tarvittavien taitojen harjoitteleminen. Asiakas tulee sairaalasta, muusta hoitolaitoksesta tai lapsuuden kodistaan ja tarvitsee apua ja tiivistä tukea päivittäin arjenhallinnassa: esim. vuorokausirytmin ylläpitämisessä, arkielämäntaitojen harjoittelemisessa, terveydenhoidossa, sosiaalisissa kontakteissa sekä asioiden hoidossa kodin ulkopuolella. Asumisvalmennusta toteutetaan asiakkaan kotiin tai ASPA Palvelut Oy:n välivuokraamaan asuntoon.

Lue lisää

 

 

 

Joensuun toimintayksikön esite (pdf)

 

 

 

Asumispalveluvastaava

Minna Fali
040 739 4446
minna.fali(at)aspa.fi

Palvelupäällikkö

Seija Milonoff
040 830 1208
seija.milonoff(at)aspa.fi

Yksikön yhteystiedot:

Joensuun toimintayksikkö
Siltakatu 12 A 9
80100 Joensuu
013-285 377
joensuu(at)aspa.fi

ASPA Palvelut Oy
Osoite: Viljatie 4 C, 3.krs, 00700 Helsinki
Vaihde: (09) 347 8430  |  faksi: (09) 348 70109
Email: info(at)aspa.fi
Katso tarkemmat yhteystiedot