Naantali
Villa Nåran toimintayksikkö
Villa Nåran toimintayksikkö tuottaa yksilöllisiä tuetun asumisen palveluja mielenterveys- ja päihdekuntoutujille sekä syrjäytymisuhan alla oleville nuorille.
Palvelukokonaisuus muodostuu kotikäynneistä, puhelintuesta ja ryhmätoiminnoista.
Toimintayksikön tilat sijaitsevat Naantalissa lähellä Naantalin kylpylää. Asiakkaat asuvat omissa tai ASPA-säätiön heille vuokraamissa asunnoissa eri puolilla Naantalia, Raisiota tai lähikuntia.
Tuettu asuminen
Tuetussa asumisessa asiakkaat asuvat eri puolilla toiminta-aluetta omissa kodeissaan. Palvelut ovat pääsääntöisesti saatavilla arkipäivisin. Asiakkaan kotona tapahtuvassa palvelussa lähtökohtana on asiakkaan arvojen, aikataulujen ja kodin kunnioittaminen. Asumispalvelutyö on asiakkaan asumisen ja elämänhallinnan tukemista, ohjausta ja avustamista yksilöllisten tarpeiden ja asiakkaan kanssa tehdyn asumispalvelusuunnitelman mukaan (päivittäiset toiminnat, kodinhoito, asiointi, terveyden ylläpitäminen, sosiaaliset suhteet ja vapaa-ajan vietto). Tuetussa asumisessa asiakkaiden palveluun kuuluu myös ryhmätoiminta, johon asiakas tarpeensa mukaan osallistuu. Tuetussa asumisessa asiakkaalla on mahdollisuus ASPA:n puhelinpäivystyksen palveluun niinä aikoina, kun toimintayksikön oma henkilöstö ei ole paikalla.