Palvelutuotteet
Tuettu asuminen
Tuetussa asumisessa asiakkaat asuvat eri puolilla toiminta-aluetta omissa kodeissaan. Palvelut ovat pääsääntöisesti saatavilla arkipäivisin. Asiakkaan kotona tapahtuvassa palvelussa lähtökohtana on asiakkaan arvojen, aikataulujen ja kodin kunnioittaminen.
Asumispalvelutyö on asiakkaan asumisen ja elämänhallinnan tukemista, ohjausta ja avustamista yksilöllisten tarpeiden ja asiakkaan kanssa tehdyn asumispalvelusuunnitelman mukaan (päivittäiset toiminnat, kodinhoito, asiointi, terveyden ylläpitäminen, sosiaaliset suhteet ja vapaa-ajan vietto).
Tuetussa asumisessa asiakkaiden palveluun kuuluu myös ryhmätoiminta, johon asiakas tarpeensa mukaan osallistuu. Tuetussa asumisessa asiakkaalla on mahdollisuus ASPA: n puhelinpäivystyksen palveluun niinä aikoina, kun toimintayksikön oma henkilöstö ei ole paikalla.
Palveluasuminen
Palveluasumisessa asiakkaat asuvat omissa kodeissaan lähellä työntekijöiden ja asiakkaiden yhteistilaa. Asiakkaan kotona tapahtuvassa palvelussa lähtökohtana on asiakkaan arvojen, aikataulujen ja kodin kunnioittaminen. Palvelu sisältää koti- ja asiointikäyntejä päivittäin tai useita kertoja päivässä.
Asumispalvelutyö on asiakkaan asumisen ja elämänhallinnan tukemista, ohjausta ja avustamista yksilöllisten tarpeiden ja asiakkaan kanssa tehdyn asumispalvelusuunnitelman mukaan (päivittäiset toiminnat, kodinhoito, asiointi, terveyden ylläpitäminen, sosiaaliset suhteet ja vapaa-ajan vietto).
Palveluasumisessa henkilöstö on paikalla kaikkina viikonpäivinä aamuisin ja iltaisin, yöaikaan asiakkailla on mahdollisuus hälyttää apua tarvittaessa.
Tehostettu palveluasuminen
Tehostetussa palveluasumisessa asiakkaat asuvat omissa kodeissaan työntekijöiden ja asiakkaiden yhteistilan välittömässä läheisyydessä. Asiakkaan kotona tapahtuvassa palvelussa lähtökohtana on asiakkaan arvojen, aikataulujen ja kodin kunnioittaminen.
Asumispalvelutyö on asiakkaan asumisen ja elämänhallinnan tukemista, ohjausta ja avustamista yksilöllisten tarpeiden ja asiakkaan kanssa tehdyn asumispalvelusuunnitelman mukaan (päivittäiset toiminnat, kodinhoito, asiointi, terveyden ylläpitäminen, sosiaaliset suhteet ja vapaa-ajan vietto). Palveluasumisen asiakkaat tarvitsevat runsaasti fyysistä avustamista, ohjausta ja /tai tukea päivittäisissä toiminnoissaan.
Tehostetussa palveluasumisessa asiakkaalla on mahdollisuus saada apua kaikkina vuorokauden aikoina omalta henkilöstöltä.
Päivätoiminta
ASPA Palvelut Oy tuottaa päivätoimintaa mielenterveyskuntoutujille ja vaikeavammaisille ihmisille. Päivätoimintaan kuuluu vammaispalvelulain mukaisesti kodin ulkopuolella järjestettävä itsenäisessä elämässä selviytymistä tukeva ja sosiaalista vuorovaikutusta edistävä toiminta.
Päivätoiminnan avulla pyritään vahvistamaan niitä taitoja, joita vaikeavammaiset henkilöt tarvitsevat selviytyäkseen mahdollisimman omatoimisesti arkielämän toiminnoista Päivätoiminta voi sisältää esimerkiksi ruoanlaittoa, liikuntaa, keskustelua, retkeilyä, luovaa toimintaa sekä sosiaalisten taitojen harjaannuttamista. Asiakkaat osallistuvat toimintaa yksilöllisen suunnitelman mukaisesti. Palveluiden toteuttaminen perustuu asiakkaiden kanssa laadittaviin yksilöllisiin päivätoimintasuunnitelmiin.
Henkilökohtainen apu
Henkilökohtaisella avulla tarkoitetaan vaikeavammaisen henkilön välttämätöntä avustamista kotona ja kodin ulkopuolella päivittäisissä toimissa, työssä ja opiskelussa, harrastuksissa, yhteiskunnallisessa osallistumisessa tai sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämisessä.
Tarjoamme vammaispalvelulain mukaista henkilökohtaista apua niissä tavanomaiseen elämään liittyvissä toimissa, jotka henkilö tekisi itse, mutta ei niistä vammansa tai sairautensa vuoksi kokonaan tai osittain itse selviä
Avustajien työnantajana on ASPA Palvelut Oy. Asiakas toimii työnjohtajana eli määrittelee itse henkilökohtaisen avustajan tehtävät. Asiakas ja palveluntuottaja sopivat myös palvelun kestosta ja aikatauluista.
Ikäihmisten kotipalvelu
Kotipalvelu on tarkoitettu ikääntyneille asiakkaille, jotka tarvitsevat alentuneen toimintakyvyn vuoksi asumista ja arkielämää tukevia palveluita. Kotipalvelun tavoitteena on ylläpitää asiakkaan toimintakykyä ja omatoimisuutta sekä mahdollistaa arkiaskareista suoriutuminen.
Kotipalvelut sisältävät asiakkaan yksilöllisen tarpeen mukaan apua esim. pukeutumisessa ja henkilökohtaisesta hygieniasta huolehtimisessa, ruuan valmistamisessa, saattoapua asiointikäynneillä, ulkoiluapua, kodin puhtaudesta huolehtimista ja vaatehuoltoa.
Asiakkaan kanssa tehdään yksilöllinen kotipalvelusopimus, johon kirjataan kotipalvelun tarpeen peruste, asiakkaan toimintakyvyn kuvaus, palvelun tavoitteet sekä toimenpiteet tavoitteiden toteuttamisesta. Sopimuksessa sovitaan kotipalvelukäynneistä ja niiden sisällöstä.
Asiakkaalla on mahdollisuus saada ostamistaan palveluista kotitalousvähennystä verotukseen.